Nieminen Stable - Markku Niemien Yhteystiedot Galleria Info Hevoset Uutiset


yhteystiedot


Huonon arpaonnen viikko
07.04.2008

Moi jälleen!

Tiistaina Teivossa kilpailemme kahdella 3-vuotiaalla. TOUGH KEMP teki Seinäjoella hyvän startin. Nyt sillä on hieman huono lähtöpaikka, mutta riskinä varsana se kiertänee kärkipäähän. RAKU's DREAM avaa uransa, se on treenannut asiallisesti ja pystyy 19-tulokseen, mihin se sitten riittää jää nähtäväksi. Vitosrata voi tuottaa vähän vaikeuksia lähdössä.

Keskiviikkona Vermossa GIA ja WILL MATHILDA starttaavat Tammaderbyn karsinnoissa. Molemmat tammat ovat saaneet todella huonot lähtöpaikat, ja näin ollen molemmat tavoittelevat viimeistä finaalipaikkaa.

Lauantaina jatkamme Lahden Olympiaraveissa. LASS INDUS ja MYSTIC JULIUS juoksevat samassa lähdössä. Arpaonni ei tällä viikolla ole suosinut hevosiamme, sillä "Lasse" pääsee matkaan radalta kahdeksan ja "Julle" takarivistä. Indus on tehnyt kaksi vaisua esitystä, mutta treenaa kotona hyvin joten on vain ajan kysymys milloin ruuna alkaa pärjäämään. Julius on tehnyt vahvoja esityksiä ja voi nytkin kiertää kärjen tuntumaan.

BELMONTEn mahdollisuudet kariutuvat huonoon lähtöpaikkaan ja hakusessa on nyt rahasija.

Sunnuntaina olemme vielä Vermossa, jossa kilpailee mm. SIMB CHAPLIN, joka jatkaa hyvässä kunnossa. Lähtölistat eivät vielä tätä tehdessä ole valmiit, joten sunnuntain hevosten kommentit eivät ehdi mukaan.

Tervetuloa jälleen ensi viikolla!

Nieminenstable


»
»

Uutisarkisto
Vanha arkisto






Kemppi

Handelsbanken

Black Horse Rehut          Incognito Kemp


Ladies Stalbe
    Birdland Team

MMRAVI - Sisällön tuottaminen          Ylläpito ja Toteutus - laniqatuotanto