Nieminen Stable - Markku Niemien Yhteystiedot Galleria Info Hevoset Uutiset


yhteystiedot


Uutta viikkoa tekemään
08.09.2008

Moi taas,

Raviviikkomme käynnistyy tänään Jyväskylästä, jossa kilpailemme KAP FRIDOn kanssa. Ruuna pystyy 19-tulokseen ja sijoittunee kärjen tuntumaan.

Tiistaina Teivossa ROCKING AGNUS on huonolla lähtöpaikalla, josta voittaminen on vaikeaa. Toton tuntumaan "Salama" voi kuitenkin kiriä. MYSTIC JULIUS parantaa otteitaan koko ajan ja teki viimeksi Turussa johtavan rinnalta vahvan juoksun. "Julle" jaksaa kiertää ja tulee tässäkin taistelemaan voitosta. Samassa lähdössä juokseva LASS INDUS tulee pieneltä sairastauolta. L.I. on hyvällä lähtöpaikalla ja nopeana lähtijänä hyödyntää sen, ja ruunan pitäisi lähiaikoina parantaa tauluaan huomattavasti.

Keskiviikkona GONE WITH WINDSONG starttaa Solvallan 2-vuotislähdössä. Tamma on tehnyt mainiot avausstartit ja pääsee nyt matkaan hyvältä paikalta, joten sen pitäisi sijoittua jälleen kärkipäähän, etenkin kun rattaille istuu hienossa vedossa oleva Kontion Jorma.

Perjantaina Porissa jatkaa hienon avausstartin tehnyt HULDA FRIDO. Tammalta odotettiin jonkinlaista menestystä jo viimeksi, mutta tulos yllätti silti. Vastaavalla esityksellä menestystä pitäisi tulla tässäkin. LASS ZALLY tulee pieneltä sairastauolta, tamma tekee rehellistä työtä ja pystyy noin 18-tulokseen.

Lauantaina olemme vielä Mikkelissä TOUGH ja TROUBADOUR KEMPeillä. Molemmat valmistautuvat Kriteriumiin ja niiltä odotetaan hyviä suorituksia. Tough on ehkä hieman lähempänä voittoa päästessään juoksemaan istuvassa sarjassa.

SIMB CHAPLIN ei ole vielä tervehtynyt, orilla on vieläkin ollut hieman lämpöä. Nyt "Simo" sai uusia lääkkeitä, jotka tuntuvat tehoavan paremmin. Kahden viikon päästä ajettava Göteborgin lähtö jää nyt kuitenkin ilman muuta väliin. Tallin muilla hevosilla ei ole ollut kuumetta. Olemme ottaneet paljon verikokeita, ja vain muutamalla on ollut veriarvoissa pientä sanomista, ja nekin ovat palautuneet nopeasti ennalleen. Tallin hevosista löytyy taas uusia kesänaikana otettuja valokuvia kummityttöni Anette Naroman kotisivuilta osoitteesta: www.anskun.net

Hyvää viikkoa kaikille!

t. Nieminenstable


»
»

Uutisarkisto
Vanha arkisto






Kemppi

Handelsbanken

Black Horse Rehut          Incognito Kemp


Ladies Stalbe
    Birdland Team

MMRAVI - Sisällön tuottaminen          Ylläpito ja Toteutus - laniqatuotanto