08.04.2009
Moi,
Tällä viikolla osallistumme raveihin vain lauantaina Seinäjoella jolloin edessä on mielenkiintoinen kisapäivä. SIMB CHAPLIN palautui kauden avausstartistaan hyvin ja on tuntunut kotona pirteältä ja menohaluiselta. Jatkamme orin kanssa hyvillä mielin, mutta lähtö on sen verran tasokas, että ihan kärkeen yltämiseen tarvitaan täysin onnistunut juoksunkulku. TRUE KEMP palaa pieneltä tauolta, voitto voi vielä olla tiukassa mutta sijat 3-4 olisivat tässä hyvä saavutus. WILLY BIRDLAND avaa nelivuotiskautensa, ori on ollut kotona hyväntuntuinen ja pääsee matkaan hyvältä paikalta ,joten sitä voisi odotella tässä jopa voittotaisteluun asti.
Ensi viikkokin on vielä hiljainen ravien osalta, mutta tiistaina Teivossa starttaa MYSTIC JULIUS joka on hyvässä vireessä, paikka on taas hieman ikävä, joten voittaminen vaatii tuurit kohdalleen mutta toton tuntumaan ruuna voi kiriä. Lahden 75-raveissa juoksee vielä mahdollisesti muutama hevonen, mutta sinne ilmoittaminen tapahtuu vasta myöhemmin.
HUOM. Sivujamme ei päivitetä 13. - 20.4., ellei mitään erikoista tapahtu tai ilmene. TERVETULOA JÄLLEEN 21.4. HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ ja VAUHDIKASTA RAVIKEVÄTTÄ!
T. Nieminenstable