15.02.2010
Tervehdys,
Viime viikon päivitys jäi väliin pienten tietokoneongelmien vuoksi (pahoittelemme), mutta nyt koitamme jatkaa päivityksiä normaaliin tahtiin.
Helmikuu on pian vaihtumassa maaliskuuksi, joten pikku hiljaa hevosia alkaa palailemaan tauolta ja ensimmäiset kolmevuotiaat tulevat myös radoille. Parin seuraavan viikon aikana teemme muutamia hiittireissuja Teivoon, jotta varsat pääsevät tutustumaan isompiin ympyröihin ja pääsemme myös itse testaamaan hevosten menoa.
Ensi viikonlopun aikana Viialassa tapahtuu pieni muutos, sillä saman katon alla tallia pitänyt ell. Jaana Eskola luovuttaa omat tilansa pois, ja Tero Pohjolainen muuttaa hevosensa talliimme. Oman tallimme toimintaan muutto ei vaikuta oikeastaan yhtään, sillä Jaana Eskola pitää yhä huolta hevostemme rokotus- ja madotusohjelmista sekä hoitaa mahdolliset haavojen ompelut yms.
Sitten viikon ravien pariin. Teivossa on yksi koelähtöhevonen ja yksi kilpaileva, Tough Kemp. "Taffi" jatkaa hyvässä kunnossa ja ruunaa voi odotella totoon. Voitto voi nyt olla hieman tiukassa, sillä vastassa on muutama hyvä hevonen.
Torstaina olemme Lahdessa. I Will Try palaa tauolta, tamman piti kilpailla jo pari viikkoa sitten mutta se polki pienen haavan jalkaansa ja joutui jäämään pois startista. "Vilma" ei varmaankaan ole ihan heti terävimmillään tauolta, joten sillä haetaan sijoja 3-5. Mystic Julius oli Porissa odotettua vaisumpi joten Lahteen ruunalle palautetaan vetolaput, joita ilman "Julle" on mennyt nyt muutaman startin. Lisävarustuksesta huolimatta voitto olisi yllätys.
Perjantaina Porissa kilpailee Harriet Frido. Tamma teki viimeksi hyvän esityksen tauolta ja on hyvässä kunnossa. Se on nopea lähtijä ja saa keulat, mutta parhaimmillaan tamma on toisen selästä. Kärkipään sijoja odotellaan.
Lauantaina olemme vielä Kuopiossa. Tilde Småbo kokeilee rahkeitaan kovemmassa kisassa. Tamma omaa hienon kapasiteetin ja on hyvässä kunnossa, joten on mielenkiintoista nähdä miten se pärjää kovemmissa tehtävissä. Tough Kemp omaa myös jonkin näköiset menestyssaumat hyvältä lähtöpaikalta.