09.03.2010
Moi,
Tällä viikolla olemme raveissa kolmena päivänä. Teivossa kilpailee viime viikon tapaan Tilde Småbo, joka jatkaa edelleen hyvässä kunnossa ja on hyvältä paikalta jälleen kärkihevosia.
Keskiviikkona Vermossa starttaava Chocolat Kiss saa viime startistaankin puhtaat paperit vaikkakin sijoitus oli kuudes. Ruuna jäi pitkäksi aikaa jumiin sisäradalle, mutta teki hyvän loppukirin. Nyt "Ossi" pääsee matkaan kohtuu hyvältä paikalta ja edestä lähtee nopeat hevoset, joten hyvällä juoksunkululla ruuna voi pärjätä. Tough Kemp oli viimeksi pirteä ja jatkaa hienossa kunnossa. Nyt vastassa on kova hevonen joten voitto voi olla tiukassa mutta totosijoja odotellaan.
Torstaina ikinuori Don Giovanni palaa tauolta Lahdessa. Orin kanssa ei ole suurempia tavoitteita aloitusstarttiin ja voittoon ei vielä uskota, mutta hyvillä mielin matkaan lähdetään. Giovannin tarkempia kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia voi käydä lukemassa Ladies Stablen kotisivuilta, linkki sivuille löytyy oikeasta reunasta.