30.03.2010
Tervehdys!
Tällä viikolla ravikevät polkaistaan kunnolla käyntiin tallimme osalta, sillä radoille tulee
paljon tauolta palaajia sekä uusia aloittelijoita.
Tiistaina Teivossa tauolta palaavat nelivuotiaat Muscles Darling ja Divine
Avenger. Muscles Darling saa heti vastaansa kivenkovat kilpailijat, joten kauden
avauksessa sijat 3-4 olisivat hyvä saavutus. Avenger on heti valmis
taistelemaan kärkisijoista, mutta tässä startissa tehdään pieni kokeilu kengittäajamisen suhteen. Eli, mikäli rata on pehmeä niin orilla ajetaan ensimmäistä
kertaa ilman kenkiä, joten hevosen päälle tulee asettaa silloin pieni
kysymysmerkki. 3-vuotias Meo Modo avaa tänään uransa. Normaalilla kelillä "Naks
Naks" pystyy noin 19-vauhtiseen tulokseen, mutta pieni laukanvaara varsan kanssa
vielä on. Uncle Kemp teki hyvän paluun tauolta ja se menee starttien myötä
eteenpäin, tänään ruunaa odotellaan kolmen porukkaan.
Keskiviikkona Vermossa palaa tauolta Golda Jewel. Tamman suhteen on hyvät
odotukset tälle kaudelle ja sen odotetaan heti menestyvän. Tamma
tarvitsee alle pitävän radan, joten keliolosuhteet on syytä tarkistaa ennen
pelejä. Jewelillä on kotona ajettu reilu viikko sitten 20-vauhtinen hiitti,
jonka tamma suoritti mainiosti. Don Giovanni on palannut radoille hienolla
tavalla. Nyt vastassa on kuitenkin kovat hevoset joten rahasijaan ollaan
tyytyväisiä. Daphne teki hyvän kauden avauksen, nyt lähtöpaikka on hieman
ulkona, mutta jos juoksunkulku onnistuu niin "Neitiä" sopii odotella
kärkiporukkaan. Victor Kemp on aloittanut uransa hyvin ja teki viimeksi
lähtölaukan jälkeen kovan juoksun. Lähtölaukan vaara kummittelee myös nyt, mutta
ravia polkiessaan Victor menestyy.
Perjantaina Turussa tauoltapaluuvuorossa on Cajun Galax. Ori pääsee matkaan
mainiolta radalta ja on hyvä starttari, joten uskon sen pärjäävän tässä.
Jenkkitamma Zest avaa uransa ja pystyy noin 19-20 vauhtiseen tulokseen. Tamma
on vielä hieman epävarma, joten laukkariski on suuri. Vivid Kemp teki viimeksi
hyvän ja varman juoksun, mutta nyt voittaminen on tiukassa sillä vastassa on
hyvät hevoset. Toton tuntumaan tammaa sopii silti odotella.
Lauantaina olemme Forssassa. Tilde Småbo kilpailee Pilvenmäki Special-
finaalissa. Tamman kunto on kohdallaan ja lähtöpaikka on hyvä. Heti ensi
metreillä se tuskin pääsee keulaan, mutta sillä voi hyvin ajaa myös johtavan
rinnalta, tosin voittaminen voi siinä tapauksessa olla hankalaa. Tilde
tarvitsee myös pitävän pohjan, joten keliolosuhteita jännätään. Tough Kemp sai
pitää pari viikoa huilia tiiviin starttivälin vuoksi. Ruuna on ollut kotona
pirteä, joten toiveita voiton suhteenkin on. Mystic Julius saa 9 radalta
toivotun sisärata juoksun. "Julle" saa rattailleen Teivaisen Antin ja hän saa
varmasti hevoseen uutta virtaa. Raskaat kelisuhteet olisivat Jullelle plussaa,
toisin kuin Golda Jackalille. Jackal treenaa hyvin mutta raskaat keliolosuhteet
heikentäisivät menestysmahdollisuuksia oleellisesti.
Sunnuntaina olemme vielä Vermossa. Don Giovanni kilpailee sopivan näköisessä
lähdössä ja oria voi nyt odotella kärkipäähän. Uncle Kempillä matka ja paikka
suosivat hevosta joten myös sen odotetaan pärjäävän. Meo Modo pystyy 19-20
vauhtiseen tulokseen, mutta on vielä epävarma menijä joten kysymysmerkkejä on
ilmassa sen suhteen.
Hyvää paasiäistä kaikille, ja tervetuloa jälleen sivuillemme!
t. Nieminenstable