
Päivitetty 9.4.2005 * Julkaisuvapaa *
Viime viikon mielenkiintoisin tapahtuma oli Indurin Starin debyytti.
Olin hevoseen aivan tyytyväinen, ja pikkuisen opiskelimme toisiamme kun
ensimmäinen kilpailu oli kyseessä. Ori painoi viimeisen kierroksena
aikana jonkin verran sisäänpäin, johon hukkui vauhtia. Uskon, että
sauraavassa kilpailussa ori on parempi.
Gaston Friendin voitto Lappeessa yllätti minutkin. Toki, ei enää sen
jälkeen niin suuresti kun pääsimme johtavan selkään. Se ei ole ollut
hyvä lähtijä, joten iloinen yllätys oli, että saimme niin hyvän juoksun.
Myös Airbag oli hyvä Lappeessa. Ranch Don Dee oli hyvä Forssassa. Odotan
siltä oikein paljon tänä vuonna.
PASSIONATE KEMP jatkaa suunnitelmien mukaisesti. Tamman kovin hiitti on
ollut 23-vauhtinen. Radoille tullaan n. kuukauden kuluttua.
Vermossa 9.3. minulla on mielenkiintoiset hevoset. Armed Hall, Dante
Kemp ja Captain Kemp.
Niiltä on lupa odottaa paljon. ARMED HALL on kovasukuinen hevonen, ja
hyvin se on treeneissä kulkenutkin. Sillä on ajettu 20-läpi ja jonkin
verran jäi varaa.
DANTE KEMP laukkasi viimeksi, kun ei keskittynyt enää juoksemiseen. Ehkä
ajoin matkalla liian hiljaa. Uskon hevoseen tänään paljon. CAPTAIN
KEMPin uskon myös menestyvän.
Jokimaalla meiltä on UNEZ BOKO. Kyseessä on lahjakas varsa, joka on
aloittanut hyvin. Loput ajokeistani on laina-ajokkeja.
Lauantaina Vermon 75-raveissa on PABLO KEMP, GASTON FRIEND ja PANCHERO.
Jälkimmäisten kunto ja esitykset ovat tuttuja pelaajille. Pablo sai
Teivosta startin alle, ja uskon sen pystyvän Vermossa hyvään
suoritukseen.
Lähden Vermon raveista lomailemaan viikoksi Leville. Ensi viikolla
tallistamme on paljon hevosia kilpailuissa. Ne tulevat siis saamaan
hyvän mahdollisuuden, kun itse olen Levillä;-
Seinäjoella maanantaina hevosiamme ajaa Jorma Kontio. Palataan asiaan
kahden viikon kuluttua!
Päivitetty 8.4.2005
Teivo 8.4.
Flour Broline* on asiallinen varsa. Odotan siltä ehjää ja hyvää
suoritusta. Sijoitusta on vaikea veikata, kun vastus on liki tuntematon.
E. Silvia on tauluaan parempi. Tamma treenaa hyvin, ja pian odotan sen
pärjäävän, pikkutipsi siis.
Huomisiin!
Päivitetty 15.2.2005
Viime viikon, ja uskoakseni myös tulevien viikkojen, ilonaihe oli
AIRBAG, joka voitti Teivossa hyvän esityksen jälkeen. Seuraava tähtäin
on Kuopion 75-finaaleissa.
PASSIONATE KEMP jatkaa myös hyvin. Tamman valmennus on saanut edetä
suunnitelmien mukaisesti.
DON GIOVANNI on mennyt eteenpäin, mutta starttaaminen ei ole vielä
ajankohtaista.
GIANT EMOTIONilla uusiutui vanhat vaivat ja tilanne ei ole lainkaan
hyvä. Harmittaa, sillä tamma treenasi hyvin.
Viime viikon starttareista tuleviksi tipseiksi on PLIsta ja E.SILVIASTA.
Ne eivät menestyneet, mutta olin niihin aivan tyytyväinen. Molemmat
varmastikin parantavat jatkossa.
DANTE KEMP ei keskittynyt kunnolla juoksemiseen ja laukkasi johtavan
rinnalta. Minun olisi ehkä pitänyt ajaa matkalla kovempaa.
Kaiken kaikkiaan varsat ovat aloittaneet tyydyttävästi, noin parin
viikon tuon uusia varsoja starttiin.
Tällä viikolla operoimme vain Vermossa keskiviikkona, jolloin pelaajille
tutut PANCHERO ja QUEEN AMBER FORCE jatkavat kauttaan.
Päivitetty 1.2.2005
Passionate Kempilla on kaikki edelleenkin hienosti. Olemme jatkaneet
hiittejä (kahdesti viikossa), 34-vauhteja ajellaan. Lähiaikoina aloittaa
PLI. Tamma on nyt 5-vuotias, ja odotan sen nousevan kärkitammojemme
joukkoon. Viime kausi meni pilalle loukkaantumisten vuoksi. Pli on
treenannut oikein hyvin.
Viikon starttihevosista odotan eniten AIRBAGILTA (ti), DANCING ROSELTA
(to) ja RODRIGOLTA (la). Airbag oli minulle pieni pettymys Vermossa,
vaikkei huono ollutkaan. Tänään odotan siltä edelleen paljon. Dancing Rose
oli viimeksi oikein huono ja se tutkittiin. Mitään ei löytynyt,
joten ikuiseksi mysteeriksi floppi jäi. Tamma on ailahdellut ennenkin,
joten olisiko vain henkimaailman asioista ollut kyse. Hevonen on oikein
hyvä, ja odotukset korkealla.
Rodrigo palaa pieneltä paussilta. Uskon sen olevan heti hyvä.
E.SILVIA (ti) on treenannut hyvin, ja odotan tammalta parempaa kautta
kuin viime vuonna. PIRATE KEMPILLA (la) on ollut heikkoja lähtöpaikkoja
ja sijoitukset ovat olleet huonoja. Hevonen on tauluaan parempi.
Päivitetty 18.1.2005
PASSIONATE KEMPille kuuluu oikein hyvää. Tamma on saanut edelleen olla
terveenä. Viime viikolla ajoimme ensimmäisen hiitin, ja tästä homma
lähtee etenemään. Starttiin saatamme tulla jo huhtikuussa. Kaikki on
oikein mallillaan.
DON GIOVANNIn startti sen sijaan siirtyy. Ori ei ole nyt hyvä eikä
huono, mutta starttiin sillä ole syytä tulla . Pyrimme siihen, että kun
on näin kauan odotettu, niin emme halua ottaa avausstartin kanssa mitään
turhia riskejä. Nyt Giovanni saa jalkaansa kantasolu-hoitoa, josta on
muualla maailmassa hyviä kokemuksia.
Tallin muista nimihevosista ilahduttaa GIANT EMOTION. Tamma tuntuu
treeneissä edistyvän oikealla tavalla, ja tulemme sillä starttiin
maaliskuussa. SPECIAL ARBOR on myös treeneissä, sillä aloitamme myös
aika aikaisin. Ehkä maaliskuun alkupuolella.
Kolmivuotiaamme ovat myös edistyneet hyvin, ja iso joukko tuntuu jo
tässä vaiheessa starttivalmiilta. Kolmivuotiaita alkaa tulla runsaasti
ulos tasaiseen tahtiin heti alkuvuodesta, helmi-maaliskuussa.
DANTE KEMP aloittaa Teivossa 17.1. ja DESING KEMP Jokimaalla 19.1.
Dantella on hieman ranskalaista ravissa, ja Dante saattaa sotkea
laukkoihin uran alussa. Muuten kyse on oikein hyvästä hevosesta jolta
odotan syksyllä paljon.
Desing Kemp tuntuu varmemmalta, joten odotukset ovat Jokimaalla korkealla.
PIRATE KEMPilta odotan kärkisijoitusta Vermossa. PANCERO urakoi tällä
viikolla, se jatkaa hyvässä kunnossa. RABBIT LAUKOLTA odotan rahasijaa.
» Arkisto
|

|

|
|

|


Passionate Kemp ja Markku Solvallassa 30.5.

Don Giovanni
|

|