Hevoset Kuvia info uutiset


Hevoset
Black Horse Rehu
Päivitetty 30.09.2004   * Julkaisuvapaa *
Torstaina Lahdessa meiltä starttaa TICKET TO RIDE. Se oli viimeksi Porissa aivan hyvä, ja se pystyy nytkin jonkin verran pärjäämään. Voitto on tiukassa, mutta odotan siltä hyvää esitystä.

Solvallaan lähtevistä hevosista suurimmat odotukset kohdistuvat GLOBAL FIGHTERiin ja CREATIVE KEMPiin. Molemmilla on istuvat sarjat. Global Fighter tuntuu nyt löytäneen itsensä ja on ollut viime starteissaan oikein hyvä. Creative oli hyvä jo rutiinissa ja voitti viimeksi Vermossa varmasti. Jos se ei jää lähdössä liikaa, se pärjää.

UNEZ BOKO kärsii kovasti takarivistä. Se olisi todella nopea avaaja. Teivon startti meni vielä opetellessa, mutta uskon, että startti vei sitä eteenpäin. Solvallassa hyvällä kelillä se voi mennä 18-ajan. OCTOPUSSY KEMPillä on hyvä paikka nopeiden avaajien takana, ja se taistelee sijoista 3-5. Reipas matkavauhti olisi eduksi. Satin De Satellitella on hieman lämpöä ja se jää pois.

Lauantaina 2-vuotias TRADE BELL aloittaa kilpailemisen. Se tuntuu hyvältä hevoselta, mutta sijoitusta on vaikea ennustaa. Koelähtöä kovempaa sillä ei ole ajettu. PASSIONATE KEMPillä on kaikki hyvin. Sen ei pitäisi olla sen parempi tai huonompi kuin ennenkään, joten menestystä pitää odotella. RANCH DON DEEtä vihjaan edelleen yllättäjänä kuten karsintaankin. Se oli tiistain hiitillä oikein erityisen hyvä ja uskon sen nousevan korkealle, jos matkalla pidetään vauhtia! PABLO KEMP starttaa Kriteriumin lohdutuslähdössä. Vireen pitäisi olla entinen, joten se pystyy aivan kärkeen.

Päivitetty 21.09.2004
Tiistaina yritämme luovia mahdollisimman monella hevosella Kriteriumfinaaliin. Tallimme lähteen illan matseihin varsin toiveikkaana, sillä kalusto vaikuttaisi olevan hyvässä iskussa. Keli ja olosuhteet Teivossa tulevat olemaan vaativat.

Kaksivuotislähdössä meiltä on Unez Boko*. Kyseessä on lahjakkaan tuntuinen varsa. Tämä on eräänlainen testistartti sille, että kannattaako tällä lähteä Ruotsin ikäluokkalähtöihin. Varsin toiveikas olen asian suhteen.

Special Arborilla olemme ajaneet rauhallisesti Oulun jälkeen. Uskon hevosen olevan hyvä, ja lähellä finaalipaikkaa. Raskaasta kelistä ei ole kokemusta, mutta uskon sen selvittävän myös olosuhteet.

Ranch Don Dee hyötyy kelistä ja on illan yllätyssauma. Ruuna on nähtyä parempi hevonen.

Pablo Kemp on myös lähellä finaalipaikkaa. Antti sopii sille kuskiksi ja juostava matka puoltaa. Painkiller Kemp ei myöskään ole aivan ulkona kuvioista.

Passionate Kemp on ollut hyvänoloinen kotona. Keli voi tätä hieman haitata, mutta olen silti luottavainen.

Viikon tipsihevoseni on Porissa juokseva Do The Volcanic. Uskon menestykseen.

Tallini muista hevosista sen verran uutisia, että Step Sweedy Boylle tehdään kurkkuleikkaus. Ori on 5-6kk pois radoilta.

Päivitetty 15.09.2004
DARLENE KEMP on oikein kyvykäs aloittelija ja odotan siltä hyvää esitystä. En tunne tarkkaan vastustajia, mutta uskoisin ainakin Pekalla olevan hyvä varsa. Uskon silti, että Darlene Kemp on lähellä voittoa. Darlene Kempillä tähdätään Ruotsissa ajettavaan isoon 2-vuotislähtöön ja haemme sitä varten rutiinia.

Päivitetty 07.09.2004
Tiistaina Teivossa varsinaisia starttihevosia ei ole, kun American Pine jää pois, mutta koe- ja opetuslähdöissä on mielenkiintoisia 2-vuotiaita. Ne treenaavat kaikki hyvin ja odotan niiltä paljon. Armed Hall hakee rutiinilähdössä kilpailukokemusta ja tullee pian starttiin. Quarterback Kemp ei näillä näkymin starttaa tänä vuonna.

Keskiviikkona odotan Vermossa STEP SWEEDY BOYltä kakkossijaa Classico Merettin takana. Hevonen oli hyvä lauantaina ja mielestäni sille jäi lopussa varaakin, kun tilaa ei ollut tulla vapaasti. Ensimmäisen kaarteen haparointi menee vauhdin äkkinäisen hiljenemisen piikkiin. Myös MAXWELL MANDYltä odotan hyvää esitystä. Se oli hyvä kokeessa ja pystyy pärjäämään, jos viides lähtörata ei aiheuta ongelmia.

Lahdessa torstaina QUEEN AMBER FORCE hakee onnistumista. Tamma oli hyvä lauantaina laukan jälkeen ja odotan sen kohta pärjäävän jossain. Juoksuradalta sen pitäisi selvitä ravilla matkaan. GASTON FRIEND menee tasaisesti - vähän liiankin - ja tuntuu, että sen on vaikea ehtiä kesäkeleillä. Talven tullessa ja vauhtien hiljentyessä uskon sen pärjäävän jonkin verran. NOSE OUT KEMP oli oikein hyvä viimeksi ja jäi kaikki voimat tallella pussiin. Paikka on taas huono, mutta uskon oriin silti pärjäävän, sillä se on ollut kotona hyvän tuntuinen. GLOBAL FIGHTERIN eiliseen Turun esitykseen olin oikein tyytyväinen! Se oli kovassa ylisarjassa, mutta ei hävinnyt kärjelle paljoa ja olisi voinut vaikka voittaa, jos tilaa olisi kunnolla tullut johtavan takaa. Paikka on kuitenkin nyt huono.

Perjantaina Lappeessa tasainen kolmikko E. SILVIA, SWEETLITTLELIES ja DONNA PRINCESS starttaa Villinmiehen Tammakilvan karsinnoissa. Lähdöt ovat hieman kovia näille, mutta uskon kaikilla olevan jonkinlaiset mahdollisuudet finaaliin. E. Silvialla on näistä ehkä eniten luokkaa, mutta kuten sanottua, hevoset ovat aika tasaisia. Donna on ollut parissa viimeisessä vaisumpi kuin sen pitäisi olla.

Lauantaina Oulussa ajetaan siis Oulu Express. SPECIAL ARBOR on luokkahevonen ja kuuluu mielestäni ikäluokan kärkihevosiin. Odotan sen pärjäävän tässäkin, mutta pitää toki muistaa, että kyse on varsasta, joka on ensimmäistä kertaa pitkällä reissulla. PABLO KEMP oli iloinen yllätys karsinnoissa ja pystyy onnistuessaan finaalissa sijoille 3-6. RANCH DON DEEtä suosisi kova matkavauhti, jollaisella myös se pystyy toton tuntumaan. 75-lähdössä starttaavalta GLAMOUR JETiltä odotan menestystä, vaikka paikka onkin ulkona. Hevonen on oikein hyvä! DO THE VOLCANIC on myös kunnossa ja sekin pystyy pärjäämään.

»  Arkisto








Passionate Kemp ja Markku Solvallassa 30.5.
Passionate Kemp ja Markku Solvallassa 30.5.

Nieminen ja Don Giovanni
Don Giovanni


     Hevosten alasivuja
»
Incognito Kemp





Black Horse Rehut


Incognito Kemp


sivuston sisältö
MMRAVI - Sisällön tuottaminen

Ylläpito ja Toteutus - laniqatuotanto